Costume on uudenlainen medialanseeraus

Keskiviikkona 22.8. ilmestyy lehtikioskeille Bonnier Publications Oy:n neljäs suomalainen lanseeraus, nuorille naisille suunnattu Costume. Lehti on sisarjulkaisu Tanskan ja Norjan suurimmalle muotilehdelle. Suomessa sen brändi on rakennettu uudella ja erilaisella tavalla.
Parikymppisille muotia ja shoppailua harrastaville naisille suunnattu Costume lanseerataan samaan aikaan sekä nettikonseptina että lehtenä. Seuraavan numeron yhteydessä lanseerataan Costumelle ideoitu mobiilisovellus sekä muotiyhteisölle räätälöity tapahtuma.
”Kiinnostumme aina ensin kohderyhmästä. Konsepteja kehittävä tiimimme tutkii, liittyvätkö kohderyhmän asenteet ja arvot johonkin laajempaan ilmiöön, ja puuttuuko juuri tältä kohderyhmältä mediassa oma ääni”, toimitusjohtaja Marjaana Toiminen sanoo.
Lehden kohderyhmä, nk. muotibloggaaja-sukupolvi, on asiantuntevaa ja osallistuvaa. Costume suhtautuukin kohderyhmäänsä vertaisten joukkona, jonka kanssa lehden sisältöä luodaan. Lehden nelihenkiseen toimitukseen kutsuttiin kaksi bloggaajaa. Vakituisiksi avustajiksi kutsuttiin neljä bloggajaa, jotka osallistuvat sekä lehden että nettikonseptin tekoon. Bloggaajille on räätälöity lehdessä useita omia juttutyyppejä.
Lisäksi lanseerausnumerossa on lukuisia osioita (yhteensä seitsemän), jotka on toteutettu osallistamalla. Lanseerauskannen malli valittiin Facebook-ryhmässä. Yli 2 000 muotifriikin ryhmä mm. testaa tuotteita ja ideoi näkökulmia toimituspäällikön juttuun. Osallistavia juttutyyppejä kehitetään edelleen, kun lehti saa ensimmäisten numeroiden myötä lukijoita.
|
| Päätoimittaja Sanna Sierilä |
Lehden päätoimittajaksi kutsuttiin Olivia-lehden muodista vastannut Sanna Sierilä, ja AD:ksi Olivian graafikko Tiina Tuomala.
Costume tavoittelee pitkällä tähtäimellä 50 000 levikkiä ja 100 000 lukijamäärää. Vuoden 2013 levikkitavoite on 30 000. Costumen brändi on otettu poikkeuksellisen myönteisesti vastaan ilmoittaja-asiakkaiden keskuudessa.
Costume.fi rakentuu Suomen suosituimpien muotibloggaajien, muotiuutisten ja käyttäjien
luoman sisällön ympärille. Sivustolla arvioidaan olevan alussa noin 50 000 eri viikkokävijää.
Netin konsepti on toimituksen luoma, ja sen tekninen toteutus on Exoven.
Kaikissa kanavissa konseptit poikkeavat toisistaan. Niitä yhdistää muodin lisäksi
kohderyhmälähtöisyys ja osallistaminen.
Costumen lanseerauskampanjan ja mobiilisovelluksen on toteuttanut suunnittelutoimisto TWBA. Keskiviikkona 22.8. käynnistyy valtakunnallinen kampanja, jossa käytetään radiokanavia, printtilehtiä, digitaalisia kanavia ja ulkomainontaa.
Bonnier Publications Oy julkaisee suomessa Costumen ohella kymmentä aikakauslehteä,
joista suurimpia ovat Olivia, Divaani, Evita, Tieteen kuvalehti ja KuntoPlus.
Lisätiedot:
toimitusjohtaja Marjaana Toiminen 040-7082648; päätoimittaja Sanna
Sierilä 050-5906419.
Tutustu 22.8. alkaen costume.fi
