Hui, huominen tulee!

Talouselämä-lehteä kävi melkein sääliksi pari viikkoa sitten. Talousjournalismin arvostettu instituutio julkaisi kansijutun, joka pysyy muistissa pitkään. Facebook huuma menee ohi -artikkeli elää todennäköisesti kauan myös mediaseminaarien suosikkiesimerkkinä. Kiusallisena sellaisena.

Viikon pääjuttu ei käsitellyt, toisin kuin luulin, sosiaalisen median jätin haastajia. Näkökulmahan olisi ollut kiinnostava. Viidensadan miljoonan rekisteröidyn käyttäjän Facebookilla on kosolti kilpailijoita, koska jakaminen on netin tärkeimpiä ilmiöitä. Mutta onko se Stumbleupon vai Tumblr, josta kasvaa seuraava merkittävä yhteisö?

Talouselämä ei tiedä, eikä kai välitäkään tietää. Lehden – tai jutun kirjoittajan – näkemys on, että 1,9 miljoonaa suomalaista jättää kohta Facebookin. Jutussa oli asiavirheitä, tietämättömyyttä ja asenteellista ennakkoluuloa, vaikka sen oli kirjoittanut kokenut, journalismin professorinakin ansioitunut lehden esimies.
Yksi artikkeli ei ole kolumnin saati sisäpiirin kritiikin arvoinen, eikä viikkolehden kansiotsikosta voi yleistää mitään suurempaa –  ellei juuri sen perusteella voi, ellei se kerro median asenteesta jotain enemmän.  

Taitaa kertoa. EVA:n johtaja Matti Apunen kiteytti uutismedian asennevian Iltalehdessä pari päivää sitten. Apusen mukaan suomalaista mediaa vaivaa "rakenteellinen pessimismi, josta edistysusko on kadonnut."

Mitä se voisi tarkoittaa? Ehkä sitä, että kyynisyys korvaa liian usein kriittisyyden. Tai sitä, että tarve analyysiin kuihtuu sarkastiseksi näykkimiseksi.

Kun kyse on jonkun uuden, potentiaalisesti merkityksellisen ilmiön kuvaamisesta ja asettamisesta isompaan kehykseen, välineet ikään kuin loppuvat. Miten käsitellä aihetta, jota ei voi kuitata pienellä piikillä? Parempi jättää käsittelemättä, ettei vaikuta hurahtaneelta.   

Talouselämässä viime vuoden luetuimpia juttuja oli artikkeli otsikolla Kaikki vihaavat iPhonea. Facebook joutuu katsomaan peiliin ja Facebook-virus ehkä saastuttanut tuhansia tietokoneita ovat Helsingin Sanomien otsikoita keväältä. Relevantteja aiheita kaikki.

Suomalainen media on tottunut käsittelemään uusia ilmiöitä perinteisestä uutisnäkökulmasta. Ja asiathan nousevat yleensä uutisiksi vain, jos jotain ikävää tapahtuu - paitsi jos joku voittaa jotain. Se, että uuden iPhonen antenni ei toimi eikä iPadissa ole flashiä ovat uutisnäkökulmasta tärkeämpää aiheita kuin esimerkiksi se, miten Applen lanseeraukset muuttavat kuluttajien käyttäytymistä ja mediapalveluita.   
Odotin aika pitkään, että saisin lukea jostain kotimaisesta mediasta Googlen tarinan, vaikka jonkun aiheesta julkaistuun kirjaan perustuvan, edes. Tai Twitterin. Onhan näitä.
 

Tuoreessa Fortune-lehdessä on yhtä hätkähdyttävä kansiotsikko kuin Talouselämässä. Is Google Over? lehti kysyy. Kuvassa tuttu logo sulaa värien lätäköksi. Seitsemän sivun artikkelissa raflaava otsikko syvenee laatujournalismiksi. Siinä havainnollistetaan sekä Googlen että netin kehityksen seuraavia vaiheita, You Tuben, Androidin ja muiden viimeaikaisten lanseerauksien ja yritysostojen potentiaalia. Hakukonemarkkinaa hallitsevan jättiläisen tilanne taustoitetaan luvuilla ja asiantuntijoilla. Yhden yrityksen kautta lukija saa netin tuleviin virtauksiin parvekenäkymän.  

Esimerkki ei ole välttämättä oikeudenmukainen, mutta silti havainnollinen. Ja onhan poikkeuksia meilläkin, tietenkin on.

Clay Shirky käsittelee median "muutosvastarintaa" mainiossa kirjassaan Cognitive Surplus. Shirkyn mukaan media katsoo maailmaa pysyvyyden näkökulmasta. Se, millainen maailma on, tai vielä hetki sitten oli, edustaa ideaalitilaa, ja kaikki siitä poikkeava näyttää enemmän tai vähemmän uhkaavalta tai ainakin epätoivottavalta. Näkökulma on inhimillinen. On hankalaa sisäistää, että se millaiseksi media on viime vuosikymmeninä muodostunut, ei olekaan välttämättä pysyvää vaan "sarja kumuloituneita sattumia."

Moinen historiatietoisuus kävisi ahdistavaksi. Tai avartavaksi. Asenteesta kiinni.   

Marjaana Toiminen

Toimitusjohtaja

Bonnier Publications Oy