
Uusimmat postaukset
Infoähky? Mikä ihmeen infoähky?

Kasvatustieteen tohtori Jussi T Koski lanseerasi 20 vuotta sitten kieleemme mainion termin infoähky kuvaamaan nykyihmisen kohtaamaa valtavaa tietotulvaa. Termi on jäänyt elämään, mutta onko se enää oikea? Kärsimmekö me ihan oikeasti infoähkystä?
Wikipedia määrittelee ähkyn hevosen vatsaontelon kiputilaksi, mutta tässä yhteydessä sillä tarkoitettaneen ylensyönnistä johtuvaa pahaa oloa. Sitä toisen joulupäivän illan katatonista tilaa, jossa jo melkein oksettaa.
Mutta miten voi olla ähky jos ei syö mitään?
Jos me haluamme olla hauskoja, me lähetämme eteenpäin hauskan You Tube -linkin. Jos me haluamme olla trendikkäitä, me liitämme Mashable -uutisen Facebook -statukseemme. Me uudelleentwiittaamme Seth Godinin tämän aamun postauksen ja me tallennamme mielenkiintoisen artikkelin Evernoteen.
Ja kaiken tämän me teemme usein ilman että me olemme edes katsoneet tai lukeneet niitä. Puhumattakaan siitä että me edes ehtisimme tai jaksaisimme tehdä niin. Mutta se ei olekaan olennaista. Riittää että me olimme ensimmäisiä. Me olimme tiedon lähteillä. Ennen muita.
Ihmisen aivot ovat rakentuneet metsästämisen filosofian ympärille. Siksi meille oli helppo ajatus nähdä valtavasti vaivaa löytääksemme harvinaisen vinyylin, ensipainoksen tai merkittävän taustatiedon. Mutta miten me tulemme toimeen maailmassa jossa ei tarvitse metsästää. Joka on kuin kalalammikko, jossa riittää kun heittää koukun veteen. Maailma jossa kaiken saa helposti. On ainoastaan pelko, että joku jossain lukee vielä parempaa blogia, että joku on juuri ladannut vielä trendikkäämmän applikaation.
Nykymaailma on kuin tila joka syntyy siitä, kun elää koko päivän syömättä kunnon ruokaa. Kahvia, pala keksiä, kahvia, pala sämpylää, kahvia, vähän salaattia, kahvia, puolet leivästä, kahvia, hapankorppu. Siitä ei tule ähky. Siitä ei edes tule kylläiseksi. Tulee ainoastaan turta, väsynyt ja pöhöttynyt olo.
Infoähkyä parempi sana onkin infopöhö. Ellei sitten halua kuvata tätä kaikkea kauniilla sanalla lääppiminen. Meistä on tullut infolääppijöitä. Käsi ylös jos tunnistat itsesi. Minä nostin juuri omani.
Saku Tuominen
Idealist

Kirjoita uusi kommentti