Mitä nyt tapahtuu

Divaani lisäsi ruokasisältöjä nettiin

Ke, 13/03/2013 - 14:02

 

Uudistunut divaaniblogit.fi tuo sisustuksen rinnalle nyt myös ruokasisältöjä.

 

Ruoka on saanut oman osion, jossa on kokonaan aiheelle omistautuneen Suolaa&hunajaa -ruokablogin lisäksi reseptejä Divaanin muista blogeista sekä lehdestä.

 

Uudistuva Evitalehti.fi kasvussa

To, 28/02/2013 - 18:09

 

Evitan verkkosaitti sai uuden ilmeen ja lisää lifestyle-blogeja.

 

Evitalehti.fi uudistui entistä monipuolisemmaksi nelikymppisten naisten palveluksi. Printtilehden raikasta ilmettä heijasteleva saitti mukautuu responsiivisesti mobiiliin ja tablettiin.

 

- Evitan mobiilikävijät ovat olleet jatkuvasti nousussa. Suosituin laite on iPad, toteaa verkkotuottaja Helena Jutila.

 

Bonnier Publications Suomen 12. paras työpaikka

Ma, 18/02/2013 - 13:19

Bonnier Publications sijoittui kahdenneksitoista Suomen parhaat työpaikat -listalla. Great Place to Work® -instituutin julkistaman listan tulostaso oli tänäkin vuonna ennätyksellisen korkea.

 

Bonnier Publications menestyi jälleen loistavasti listan kilpailummassa yleisessä sarjassa ja saavutti 12. sijan listalla, jonne tänä vuonna pyrki kaikkiaan 142 yritystä.  

 

Olivia ja Costume toteuttivat täysin interaktiiviset lehdet

Ti, 12/02/2013 - 16:26

 

 

Kolmekymppisille suunnatun Olivia-lehden ja muoti-fanaatikoille tarkoitetun Costumen keskiviikkona 13.2.2013 ilmestyvät helmikuun numerot ovat kokonaan interaktiivisia. Kummankin lehden jokaisen sivun voi jakaa älypuhelimella sosiaalisessa mediassa, tekstiviestinä ja meilitse. Jokaista juttua voi myös kommentoida. Vuorovaikutteisuus on toteutettu Shortcut-sovelluksella.

 

Costume on uudenlainen medialanseeraus

Ti, 21/08/2012 - 15:53

 

 

Keskiviikkona 22.8. ilmestyy lehtikioskeille Bonnier Publications Oy:n neljäs suomalainen lanseeraus, nuorille naisille suunnattu Costume. Lehti on sisarjulkaisu Tanskan ja Norjan suurimmalle muotilehdelle. Suomessa sen brändi on rakennettu uudella ja erilaisella tavalla.

 

EVITA SELVITTI: Vasta nelikymppisenä nainen päättää juomisestaan itse

To, 28/06/2012 - 12:51

Evita-lehti selvitti uusimpaan numeroonsa, miten suomalaiset naiset juovat alkoholia. Selvisi, että vasta nelikymppisenä naiset päättävät itse, mitä juovat ja kuinka paljon.

 

Tyypillisesti naisen juomisesta on parikymppisenä päättäneet opiskelukaverit: kun porukka juo, on itsekin juotava. Kolmekymppisenä juomista ovat rajoittaneet raskaudet ja pikkulapsiaika. Tutkimuksen mukaan 17 prosenttia naisista on lopettanut alkoholin käytön kokonaan lasten synnyttyä, saman verran naisia on vähentänyt sitä.

 

Olivian verkkosivut uudistuivat

Ke, 23/05/2012 - 12:36

Olivian verkkosivut uudistuivat. Sivuilla on uusi ulkoasu sekä tuttujen suosikkiblogien lisäksi nyt myös Blogikirppis, jossa muotibloggaajat myyvät second hand -vaatteitaan ja asusteitaan.

 

- Monet muotibloggaajat myyvät vaatteitaan omissa kirppisblogeissaan, mutta lukijan on vaikea tietää, missä myydään, mitä ja milloin, toteaa verkkotuottaja Helena Jutila.

 

Bonnier lanseeraa pohjoismaisen muotilehden

To, 19/04/2012 - 11:23

 

Bonnier Publications lanseeraa elokuussa lehden sekä digitaalisia sovelluksia nuorille, muodista kiinnostuneille naisille. Lehti on Bonnierin pohjoismainen menestyskonsepti Costume, joka ilmestyy sekä Norjassa että Tanskassa. Lehti suunnataan "muotibloggaajasukupolvelle", 18-29-vuotiaille.

 

Evita selvitti: Joka toinen nainen on pettänyt

Ke, 11/04/2012 - 09:52

EVITA SELVITTI: Joka toinen nainen on pettänyt kumppaniaan
 
Evita-lehti selvitti uusimpaan numeroonsa, pettävätkö suomalaiset naiset kumppaneitaan.

 

Olivia selvitti, mikä on Suomen paras kaupunki naiselle

Ke, 21/03/2012 - 19:00

 

Kristiinankaupunki on Suomen paras kaupunki naiselle, kertoo tänään ilmestyvä Olivia-lehti. Lehti on selvittänyt asian erilaisia tilastoja tutkimalla. Toimittaja Elina Heinon tekemässä selvityksessä on otettu huomioon muun muassa naisten palkkatulot,naisten osuus kaupungin johdossa, kampaamoiden määrä naisasukasta kohti ja masennuslääkkeitä syövien naisten määrä.

 

Evita herätti keskustelua lapsettomuudesta

To, 15/03/2012 - 17:30

Evita selvitti syyn, miksi yhä useammat naiset eivät nykyään hanki lapsia. 40 prosenttia lapsettomista, 36–49-vuotiaista naisista sanoi Evitan tutkimuksessa, ettei ole keksinyt syytä, miksi lapsia kannattaisi hankkia. Korkeakoulututkinnon suorittaneista naisista luku on vielä suurempi, 49 prosenttia.

 

Olivia juhlii keittokirjalla ja keskustelusarjalla

Ma, 27/02/2012 - 15:49

Viisivuotias Olivia juhlii keittokirjalla ja keskustelusarjalla.

 

Uudistunut Evita-lehti rohkaisee muutokseen

Ti, 07/02/2012 - 15:05

Uudistunut Evita-lehti rohkaisee muutokseen:

Nelikymppisen naisen elämässä on tilaa uusille valinnoille

 

 

Kaksi kolmesta 37-47-vuotiaasta naisesta haaveilee suuremmasta elämänmuutoksesta, selviää Rederan tekemästä suomalaisten asenteita, käyttäytymistä ja toiveita kartoittavasta tutkimuksesta. Puolet muutosta kaipaavista naisista on myös päättänyt toteuttaa haaveensa. 

Bonnier Publications Suomen 7. paras työpaikka

Ma, 06/02/2012 - 12:28

Bonnier Publications sijoittui seitsemänneksi Suomen parhaat työpaikat -listalla. Great Place to Work® -instituutin julkistaman listan tulostaso on tänä vuonna ennätyksellisen korkea. 

 

Bonnier Publications nosti huimasti sijoitustaan kilpailummassa yleisessä sarjassa. Viime vuoden sija oli 20, jolloin yritys osallistui ensimmäistä kertaa. Lista julkaistiin nyt kymmenennen kerran. 

 

Evita shoppaa iPhonessa

Pe, 27/01/2012 - 16:15

Evita-lehden uusi iPhone-shoppailuopas suosittelee parhaita putiikkeja, brunssipaikkoja ja spa-hoitoloita. Sovelluksen käyttäjä saa liikkeisiin erikoisetuja.

 

Bonnier Dev Camp rakensi mobiilisovelluksia naisille

Ti, 29/11/2011 - 12:47

Bonnier Publications Oy järjesti viime viikonloppuna Bonnier Dev Camp -mobiilisovellusten hackathon-tapahtuman.

 

Kaksipäiväinen työpaja toi yhteen mobiilikehittäjiä, graafikkoja ja käyttöliittymäsuunnittelijoita ja ihmisiä joilla oli ideoita. Sovellusten inspiraation lähteenä toimivat lehtitalon naistenlehdet Olivia, Evita ja
Divaani.

 

Evita-lehti uudistuu

Ke, 23/11/2011 - 14:36

Bonnier Publications on julkistanut Evita-lehden uudistuneen sisällön.

 

Uudistuneen Evitan julkistustilaisuudessa puhuivat Marjaana Toiminen, Tytti Kontula sekä Evitan verkkosivuilla bloggaava Sanna Mämmi.

 

 

Mari Paalosalo-Jussinmäki Olivian päätoimittajaksi

Ke, 23/11/2011 - 14:25

 

Olivia-lehden päätoimittajaksi on kutsuttu lehden toimituspäällikkö Mari Paalosalo-Jussinmäki, 43. Paalosalo-Jussinmäki on työskennellyt Oliviassa sen perustamisesta lähtien.

 

share

Jatkuvan uudistumisen puolesta © 2013 Bonnier Publications Oy | Vilhonvuorenkatu 11 A, FI-00500 Helsinki | Vaihde 020 7608 500 | Asiakaspalvelu 020 7608 560