Evitan ja Divaanin LOHAS-ilta
Lifestyle of health and sustainability eli LOHAS oli Evitan ja Divaanin yhteisen lukijaillan ajankohtainen teema maaliskuussa 2010. Järjestimme sen yhteistyössä Vallila Interiorin ja lukuisten muiden yhteistyökumppanien kanssa. Kutsuimme kohderyhmän Vallila Interiorin showroomille uniikkiin tehdasmiljööseen. Halusimme kertoa, että vastuullinen valinta ei tarkoita elämänlaadusta tai estetiikasta tinkimistä!
Noin 350 Evitan ja Divaanin naislukijaa ystävineen sai maistiaisten ja energisten hoitojen ohella kuulla yhteistyökumppanien tietoiskuja. Samalla tutustuttiin tuotteisiin ja hankittiin ystävämyynnistä löytöjä kotiin.
Klikkaa kuvat suuremmiksi!
Evitan ja Divaanin LOHAS-teemailta kokosi Vallila Interiorin tiloihin jälleen tänä vuonna yli 300 vierasta.
Evitan tapahtumissa yhteistyökumppanit pääsevät esittelemään tuotteita ja solmimaan uusia ystävyyssuhteita.
Evitan päätoimittaja Minna Hietakangas ja Divaanin toimituspäällikkö Anna Vartiainen avasivat tilaisuuden.
