Bonnier One
Kerromme tarinasi paremmin
BonnierOne on uusin aluevaltauksemme. Autamme yrityksiä kertomaan tarinoita, jotka vaikuttavat ja jäävät mieleen.

Ennen
Ihmiset ovat yhä medialukutaitoisempia. Kaupallisten viestien teho heikentyy koko ajan. Yritys kehuu itseään, mutta sitä epäillään. Sitä pidetään pinnallisena ja teennäisenä.
Jälkeen
Ihmiset suhtautuvat edelleen kriittisesti heihin kohdistuviin vaikutusyrityksiin. Mutta BonnierOnen yhteistyökumppaneiden viestit eivät tunnu sellaisilta, sillä me tuomme niihin journalistisen näkökulman. Se luo aitoa kiinnostavuutta. Se erottaa luomamme konseptit mainoksista.

Ennen
Mainostoimisto visualisoi yritykselle sloganin. Viestintätoimisto tekee tiedotteita ja perinteisiä asiakaslehtiä.
Jälkeen
Me rakennamme brändillesi identiteetin. Tuomme siihen syvyyttä ja liitämme tuotteen johonkin suurempaan teemaan.

Ennen
Tuotteita mainostetaan vain tuotteina. Lähelle kuluttajaa on vaikea päästä.
Jälkeen
Löydämme tuotteesi tarinan ja osaamme kertoa sen koskettavasti. Se luo kuluttajan ja brändin välille henkilökohtaisemman ja syvemmän suhteen.

Ennen
Brändit unohtuvat, koska niistä ei ole kerrottu houkuttelevasti. Kuluttaja ei sitoudu mitäänsanomattomaan.
Jälkeen
Aidon kiinnostavuuden avulla luomme puheenaiheita. Juuri niitä, joita kaikki haluavat synnyttää.
Miten voimme auttaa?
1. Teemme paremmin
Uudistamme asiakaslehtesi konseptin tai kirkastamme olemassa olevaa. Määrittelemme kohderyhmän, konseptoimme ja tutkimme, kuinka lehti vaikuttaa. Kohderyhmä- ja konseptiosaamisemme antaa meille markkinalla ylivoimaisen edun.
2. Luomme uutta
Tuomme markkinointiisi journalistisen näkökulman. Teemme kerta- tai määräaikaisen julkaisun, jolla luomme hankkeellesi aitoa kiinnostavuutta ja puheenaiheita. Julkaisu voi olla esimerkiksi kirja, lehti, iPad-tuote tai kaikkia näitä.
3. Etsimme hyvää seuraa
Toteutamme julkaisun, tapahtuman tai kampanjan, johon haemme yhteistyökumppaneita.
Kysy lisää! BonnierOne/Mikaela Renvall p. +358
20 7608 552
