Kiinnostavat linkit
Arvomme
Arvojamme ovat rohkeus, syvyyttäminen, luottamus ja hyvä tahto. Mitä ne tarkoittavat?
Rohkeus
Mikä?
On olemassa pelokkaita firmoja ja jämähtäneitä firmoja. On väsähtäneitä firmoja ja ylisuuria firmoja. Ja sitten on firmoja, joissa ihmiset ovat rohkeita ja uskaltavat kokeilla asioita, joita kukaan muu ei ole koskaan kokeillut. Me olemme sellainen.
Miksi?
Haluamme olla edelläkävijöitä. Haluamme tehdä töitä yrityksessä, jossa ihmiset uskaltavat kurkottaa kuuseen, vaikka kapsahtaisivat välillä katajaan. Haluamme, että epämukavuusalue on mukavuusalue, jossa jokainen voi sanoa mielipiteensä ääneen ja olla oma itsensä.
Miten?
Rohkeus paistaa myyjästä, joka ei lannistu vaikean asiakkaan edessä. Rohkeus näkyy toimittajasta, joka uskaltaa esittää ne kaikkein vaikeimmat kysymykset. Rohkeus hehkuu asiakasneuvojasta, joka tarjoaa lehteään peruvalle asiakkaalle toisenlaista tilausta. Kun logistiikka-assistentti kehittää uuden tavan postittaa lehdet, se on rohkeutta. Niin kuin sekin, kun kehitysryhmä löytää kohderyhmän, jota kukaan muu ei ole keksinyt. Rohkeutta on oikeastaan kaikki, mikä ei ole pelkuruutta, nyhväystä ja väsähtämistä.
Syvyyttäminen
Mikä?
Syvyyttäminen on syvemmälle menemistä oppimisen ja jatkuvan parantamisen avulla. Oppia voi kaikesta: menneisyydestä, tulevaisuudesta, kollegalta, alaiselta, pomolta tai asiakkaalta. Syvyyttäjä menee pinnan alle eikä tyydy siihen ilmeisimpään ratkaisuun. Syvyyttäjä etsii sen, mistä on todella kyse.
Miksi?
Siksi, että taskulämmin puolivilla ei lämmitä. Kun menemme syvemmälle, voimme sytyttää lukijoiden ja mainostajien mieliin roihun, joka saa heidät himoitsemaan juuri meidän lehtiämme. Kasvamme vain oppimalla ja tekemällä aina hieman syvemmin. Haluamme kasvaa myös henkisesti.
Miten?
Katso pinnan alle, ymmärrä perimmäiset syyt ja löydä oikeat tarpeet. Kysy kahviautomaatilla vinkkiä toisen osaston työntekijältä. Lue aamun lehdestä juttu eri aiheesta kuin normaalisti. Tee joka päivä jotain toisin.
Luottamus
Mikä?
Luottamus on lupa lakata pelkäämästä, varmistelemasta, luulemasta, epäilemästä ja väistämästä. Luottamus on usko siihen, että teemme töitä yhdessä ja yhteisen päämäärän hyväksi. Luottamus on vapaus keskittyä siihen, mikä on tärkeää.
Miksi?
Koska olemme sen arvoisia. Luottamus tekee meistä urheita, lojaaleja ja vastuullisia, enemmän kuin osiemme summan. Kun ihmiset luottavat itseensä, toisiinsa ja tulevaisuuteen, yritys ylittää mitkä tahansa rajat.
Miten?
Luottamusta osoittaa asiakasneuvoja, joka oivaltaa ettei talouspäällikkö kysy palautuskoodeja turhan takia. Päätoimittaja, joka tietää muotitoimittajan valitsevan lehteen juuri oikeat talvitakit. Myyjä, joka uskoo markkinointipäällikön löytäneen ne parhaat yhteistyökumppanit. Luottamus on sitä, että esittää vaikean kysymyksen ja uskoo vastauksen. Pyytää apua ja saa. Uskaltaa olla aito.
Hyvä tahto
Mikä?
Hyvä tahto on halu lisätä onnea maailmaan. Se on pyrkimys toimia niin, että voi saada ja antaa ottamatta toiselta mitään pois. Se on taito kysyä, mikä on meille parhaaksi.
Miksi?
Koska olemme firma, jolla on sielu ja jonka strategia on kasvu. Ilman hyvää tahtoa parhauden nälkä ja kunnianhimo johtavat ahneuteen. Emme havittele kasvua hinnalla millä hyvänsä. Kun meillä on hyvää tahtoa, muistamme, ettei kollega, asiakas ja yhteistyökumppani ole väline vaan ihminen. Hyvä tahto varmistaa, etteivät arvomme ohjaa meitä väärään suuntaan, ettei rohkeus houkuttele välinpitämättömyyteen tai luottamus viettele laiskuuteen. Se auttaa meitä tunnistamaan luovuuden: ripaus hyvää tahtoa ja syvyyttäminenkin kuulostaa suomelta.
Miten?
Tekemällä enemmän kuin pyydetään. Julkaisemalla lehtiä, jotka oikeasti parantavat lukijoiden elämää. Tarjoamalla ilmoitustilaa, joka saa kaupan oven käymään. Jakamalla hyvät ideat. Ilahduttamalla. Luopumalla kertakäyttöastioita, jotta maailma pelastuu. Auttamalla jokaista löytämään paikkansa. Uskomalla hyvään ellei toisin todisteta.
