Kiinnostavat linkit
Bonnier-konserni
![]() |
| Jonas Bonnier |
Media-alan kehittäjä, jossa kustantamisen taide uusiutuu jatkuvasti.
Bonnier Publications on osa ruotsalaista Bonnier AB-mediakonsernia. 1804 pienenä kirjakauppana ja -kustantamona aloittanut Bonnier koostuu tänään 175 media-alan yrityksestä. Yritys on yhä Bonnier-perheen omistuksessa. Toimitusjohtaja Jonas Bonnier edustaa kuudetta sukupolvea konsernin ohjaksissa.
Bonnierin visio on olla media-alan kehittäjä, jossa kustantamisen taide uusiutuu jatkuvasti. Toimimalla kaikissa mediaympäristöissä yritys haluaa luoda uusia ideoita ja foorumeita joissa sisällöntuottajat, tarinankertojat, journalistit ja yleisö kohtaavat.
Koko Bonnier-konsernin liikevaihto oli vuonna 2009 3,0 miljardia euroa ja se on liikevaihdoltaan yhtä suuri kuin esimerkiksi Sanoma Oyj. Konserniin kuuluu n. 175 yritystä, ja se työllistää 11 000 ihmistä 16 maassa. Toiminta jakautuu seitsemään liiketoiminta-alueeseen, jotka ovat Books, Broadcasting & Evening Papers, Business Press, Digital, Entertainment, Magazines ja Morning Papers. Toimialat kattavat laajasti mediaa kirjoista musiikkiin.

Erityisesti konsernin digitaaliset hankkeet ovat saaneet viime aikoina huomiota: kärjessä Mag+ konsepti, iPadille lanseerattu Popular Science+ sekä sähköinen lukulaite Letto. Vuonna 2010 Bonnier lanseeraa digitaalisia aikakauslehtiä ja sähköisen kirjankustantamisen liiketoimintamalleja eri maissa.
”Vuonna 2009, yli sata miljoonaa kuluttajaa vietti aikaansa Bonnier-yritysten kirjojen tai lehtien, elokuvien ja tv-ohjelmien parissa. Kymmenet tuhannet mainostajat hyödynsivät medioitamme oman viestinsä perille viemiseen.
Lähes kaikki ostajat, katsojat, lukijat ja mainostajat olivat tiiviisti yhteydessä internetiin. Kauan puhuttu digitalisoituminen on jo tapahtunut eikä se ole enää uutta. Löytämämme digitaaliset bisnesmallit ovat samoja joita olemme aina käyttäneet: teemme tulosta tuottamalla tuotteita joista ihmiset pitävät. ”
Jonas Bonnier, toimitusjohtaja, Bonnier AB

