Kiinnostavat linkit
Bonnier Publications maailmalla

Bonnier Publications -yritykset uskovat tuotteiden huolelliseen konseptointiin, laatuun ja lukijoiden tuntemiseen. Jo vuodesta 1959.
Suomen Bonnier Publications Oy:n emoyhtiö on Tanskassa pääkonttoriaan pitävä Bonnier Publications. Se on dynaaminen, kansainvälinen yritys, joka hakee kasvua monilla markkinoilla. Sen yhtiöt toimivat Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa ja Venäjällä. Koko yhtiön liikevaihto vuonna 2009 oli 221 miljoonaa euroa, josta Suomen osuus oli 25,4 miljoonaa euroa.
Yritys syntyi vuonna 1959 Tanskan Vesterbrossa, pienessä ullakkokonttorissa. Perustaja Palle Fogtdal tarttui sodanjälkeisen sukupolven nousevaan asuntobuumiin ja alkoi julkaista nuorille perheille suunnattua modernia sisustuslehteä BoBedreä. Lehdestä tuli yksi tanskalaisen lehtibisneksen suurimmista menestystarinoista.
Bonnier Publications -ryhmä on Pohjois-Euroopan suurimpia aikakauslehtikustantajia. Sen ydinbisnesidea on kehittää ja julkaista laadukkaita erikoisaikakauslehtiä, jotka ilmestyvät samanlaisella sisällöllä eri maissa. Tuottoisin niistä on Tieteen Kuvalehti. Se ilmestyy peräti 15 maassa.
Tänään Bonnier Publicationsilla on aikakauslehtiä yhteensä noin 50 ja verkkosivustoja yli 50. Lehtiä ilmestyy yli 20 maassa. Yhtiö työllistää yli 800 henkilöä, joista Suomessa työskentelee noin 60. Bonnier Publications -yritykset uskovat tuotteiden huolelliseen konseptointiin, laatuun ja lukijoiden tuntemiseen.
Bonnier Publications on Bonnier-konsernin kolmanneksi suurin yritys. Bonnier-konserniin kuuluu myös muita aikakauslehtiyhtiöitä, kuten Bonnier Tidskrifter Ruotsissa ja Bonnier Corporation USA:ssa. Yhteensä koko konsernin aikakauslehtiryhmä julkaisee noin 150 nimikettä maailmanlaajuisesti.
